Pääsiäisajan hiljentymispolku nuorille ja perheille

su 5.4. kello 18.00
Vilppulan kirkko

Kirkon ympärillä on 8-10 rastia, joiden avulla pystyt hiljentymään pääsiäissanoman ääreen. Lähtöpaikka kirkon pääovella.

Hiljentymispolkua voi kiertää yksin tai perheen kanssa. Antakaa toisille tilaa ja mahdollisuus hiljentyä ja noudattakaa riittävää etäisyyttä toisiinne. Käy kiertämässä hiljentymispolku myös Mäntän kirkolla.


Nuorisotyönohjaaja, koululaiset, kouluyhteistyö, kerhotyö, nuorisotyö, isoskoulutus, partio ja rippikoulu

Hei, Olen tullut taloon vuoden 2010 vuoden alussa ja siitä alkaen olen tehnyt nuorisotyönohjaajan töitä seurakunnassamme. Työnkuvaani kuuluu koululaistyö, kerhot,leirit, kouluyhteistyö, isoskoulutus, rippikoulutyö ja nuortentoiminta. Minua tapaa kouluilla, kerhoissa ja leireillä.

Lisäksi olen mukana partiossa, missä vastaan seurakunnan ja partion yhteistyöstä sekä aloitan pitämään sudenpentulaumaa syksyllä 2019. Vapaa-ajalla vietän aikaani perheeni kanssa, johon kuuluu mies, tytär ja Mila-koira.