Sinua varten Mäntän hautausmaalla

ke 9.7. klo 15.00 – 16.30

Mäntän hautausmaa

Diakoniatyöntekijä tavattavissa

Diakoniatyöntekijä tavattavissa.
Työntekijän tunnistaa vihreästä \"pantapaidasta\".
Tule rohkeasti juttelemaan. Säävaraus.
  • Aikuisille Aikuisille
  • Apua ja tukea Apua ja tukea

Linkki avautuu uudessa välilehdessä


Ota yhteyttä

diakoniatyöntekijä

Vastuualueina vanhukset, perheet, maahanmuuttajat sekä Pohjaslahden alueen diakonia.

Diakoniassa mielestäni tärkeintä on ihmisen kokonaisvaltainen kohtaaminen ja että kohtaamiselle annetaan aikaa. Palkitsevinta työssäni on nimenomaan tavata erilaisia Jumalan luomia ihmisiä ja ihmetellä heidän kanssaan elämää, luomakuntaa sekä meitä ihmisiä siinä. Tärkeimpiä työkalujani ovat kuulevat korvat, rukoilevat kädet sekä armon sanoja puhuva suu. Koen myös jumalanpalveluselämän sekä seurakunnan yhteisönä tärkeäksi. Vapaaehtoistyön mahdollistaminen seurakunnassa on minulle yksi tärkeimmistä asioista. Seurakuntamme vapaaehtoisissa on voimaa.

Vapaa-ajallani touhuan perheeni kanssa, ulkoilen, luen, kalastan ja nautin elämästä.