SANA SINULLE 9.7.2025
Roska silmässä
Sunnuntain evankeliumitekstissä (Luuk. 6:36–42) on tiiviissä paketissa tuttuja Jeesuksen opetuksia. ”Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita.” ”Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan.” ”Antakaa, niin teille annetaan.”
Jeesus ei puhu tässä siitä, että hyviä tekoja tekemällä pääsisi taivaaseen. Pelastus kun on luvattu meille siksi, että Jeesus on kuollut ristillä meidän syntiemme puolesta. Nämä Jeesuksen opetukset antavat suunnan siihen, miten meidän ihmisten kuuluisi elää toistemme kanssa. Kun kohtelemme toisia siten kuin toivomme itseämme kohdeltavan, hyvyys leviää ympärillämme ja Jumalan todellisuus vahvistuu maailmassa.
Jeesuksen sanoma on selkeä: ”Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa.” Meitä vaaditaan olemaan yhtä anteeksiantavia kuin Jumala. Ainakin itselläni monet asiat jäävät hampaankoloon ja joskus vielä pitkäksikin aikaa. Kun kyselin kesän rippikoululaisilta, mikä on ollut vaikea antaa anteeksi, heiltäkin löytyi siitä kokemuksia. Omaisuutta oli varastettu ja hajotettu, kaveri oli sanonut jotakin kauhean pahaa. Oli koettu väkivaltaa ja manipulointia. Mutta sekin oli tuttua, että kun asiat oli sovittu, se oli tuntunut helpottavalta ja oli koettu rauhaa. Välillä siihen tarvitaan pientä ihmettä, että pystymme antamaan anteeksi. Ehkä se onkin Jumalan ihme. Sellaista voi Jumalalta pyytää.
Mitähän Jeesus sanoisi nyt sotaa käyville valtioille? Uskoisin, että hän vaatisi välittömästi koston kierteen lopettamista. Evankeliumitekstissä hän neuvoo ottamaan hirren omasta silmästä, ennen kuin alkaa kaivaa roskaa veljen silmästä. Omia tekoja ja tekemättä jättämisiä tulee ensin tarkastella rehellisesti, ennen kuin alkaa puuttua muiden asioihin. Rehellisen itsetutkiskelun ja anteeksiannon tie vie rauhaan niin ihmisten kuin valtioidenkin välillä. Ehkä myös Jumalan ihmettä tarvitaan. Rukoilen, että voisimme jokainen olla kestävän rauhan välikappaleita ja uskaltaa myös vaatia sitä vallanpitäjiltä.
Hanna-Leena Autio, Mänttä-Vilppulan seurakunnan kesäteologi