Mänttä-Vilppulan seurakunnan uutisia

Uutislistaukseen

Tiedote toiminnasta 23.9.2020

TIEDOTE

23.9.2020 Mänttä-Vilppula

Korona-aalto saavutti Mänttä-Vilppulan syyskuun aikana. Seurakunnassa pyrimme koko ajan olemaan ajan tasalla tilanteesta ja tukea kaupungin pyrkimystä pysäyttää taudin eteneminen. Tämän takia toiminta perutaan lokakuun ajaksi niin että tautiaalto saa rauhassa tyyntyä. Seurakunta ei halua omalta osaltaan olla mahdollistamassa taudin leviämistä.

Eli lokakuun loppuun asti on toiminta valitettavasti suljettuna. Kaikkia niitä toimintoja, joita pystytään järjestämään ulkona tai erilaisten sähköisten järjestelmien (Teams, Zoom) kautta, voidaan järjestää. Seuraa oman toimintamuotosi tiedotusta. Partiolippukunta toimii omien ohjeiden mukaan.

Kahvituksia tai ruokailuja ei järjestetä. Tiloja ei vuokrata ulkopuolisille. Vain välttämättömät hallinnon kokoukset pidetään. 
Jumalanpalvelukset järjestetään suunnitelmallisesti. Se, onko jumalanpalvelus messu vai sanajumalanpalvelus, selviää ajan kuluessa. Asiat selkiävät sitten kun näemme miten tauti hiljenee paikkakunnalla.

Työntekijöitä kehotetaan etätöihin eikä kotikäyntejä tehdä. Kaikkia karanteeniin joutuvia kehotetaan ottamaan määräys vakavasti.

Seurakunnan yleisissä tiloissa on voimassa aikaisemmin ilmoitetut henkilömäärät.

Rukoilkaamme:
Rakas Jumala. Ole tukemassa seurakuntalaisia. Sinä näet kaupungin asukkaat, päättäjät ja kaikki terveydenhuollon väen; kanna heitä rukouksessa. Anna meille kaikille sydämeen rauha niin, että jaksaisimme tämän syksyn vaeltaa sinun askelissasi, levollisin mielin ja anna voimaa jos tuskastumme. Ole meidän voimamme nyt ja tulevaisuudessa. Sinä olet korkein, sinä olet voimallinen, suojele meitä ja anna viisautta. Aamen

Saila Munukka
vs. kirkkoherra
044 750 3601
saila.munukka(at)evl.fi

2020-09-23 13:36:00.0