Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Suruaika on vaikea, tuskallinen ja hämmentävä kokemus, sillä niin moni asia on järjestettävä ja ajateltava toisin. Kotiseurakunta tarjoaa mahdollisuuden elää surua ja käydä läpi kuolemaan liittyviä asioita yhdessä toisten samassa elämäntilanteessa olevien kanssa.
Ryhmässä on läsnä 4-7 henkilöä. Ryhmässä saa puhua, itkeä tai olla hiljaa. Tilanteet ovat erilaisia, mutta surun tunnot ovat paljolti samoja. Kaikki tunteet ovat sallittuja - myös viha ja katkeruus. Ryhmässä käymme läpi surun vaiheita ja kyselemme yhdessä, mikä kantaa tästä eteenpäin. Sururyhmä on tarkoitettu läheisensä menettäneille. Ryhmään voi tulla, kun läheisen kuolemasta on kulunut aikaa neljä kuukautta.
Vuosittain järjestetään kaksi sururyhmää; toinen keväällä ja toinen syksyllä. Seuraa ilmoittelua seurakunnan tapahtumista ja ilmoitustaululta.
Syksyn sururyhmä läheisensä menettäneille alkaa syyskuun loppupuolella. Tiedustelut ryhmästä diakoniatyöntekijä Virve Pihlajamäeltä.
Vastuualueina vanhukset, perheet, maahanmuuttajat sekä Pohjaslahden alueen diakonia.
Diakoniassa mielestäni tärkeintä on ihmisen kokonaisvaltainen kohtaaminen ja että kohtaamiselle annetaan aikaa. Palkitsevinta työssäni on nimenomaan tavata erilaisia Jumalan luomia ihmisiä ja ihmetellä heidän kanssaan elämää, luomakuntaa sekä meitä ihmisiä siinä. Tärkeimpiä työkalujani ovat kuulevat korvat, rukoilevat kädet sekä armon sanoja puhuva suu. Koen myös jumalanpalveluselämän sekä seurakunnan yhteisönä tärkeäksi. Vapaaehtoistyön mahdollistaminen seurakunnassa on minulle yksi tärkeimmistä asioista. Seurakuntamme vapaaehtoisissa on voimaa.
Vapaa-ajallani touhuan perheeni kanssa, ulkoilen, luen, kalastan ja nautin elämästä.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä