Nuoriso- ja varhaisnuorisotyöntekijät

Rippileirit, nuortenillat, retket, kerhot, partio ja muu varhaisnuorten, nuorten ja nuorten aikuisten toiminta.


Matti Hjelt

Nuorisotyönohjaaja, rippikoulu, isoskoulutus, nuorisotyö, nuoret aikuiset, kouluyhteistyö (yläkoulut)

Nuorteniltoja, isoskoulutusta, kouluilla avaamassa päivää tai päivystämässä, leirejä, retkiä, kohtaamisia eri-ikäisten kanssa, somea, jne. Arkeen mahtuu paljon. Vaikka enää ei ihan nuori olekaan, niin silti on mahdollista kulkea tovi toisen rinnalla. Hienoa on kohdata nuoria, olla kuuntelijana ja nähdä vuosien vieriessä miten elämän polku avautuu eteenpäin myös yhteydessä Suurimpaan.

Omaan elämään mahtuu työn lisäksi omakotiasujan arkea lumitöistä ruohonleikkuuseen ja halonhakkuuseen. Ja siinä samalla Aku Ankan taskukirjarivistö jatkaa kasvamistaan.


Ville Lehonmaa

vs. seurakuntapastori 31.07.2023 asti

Kasvatuksen teologina työalaani kuuluvat kaikki nuoremmat seurakuntalaiset – syntymästä aina nuoriin aikuisiin asti. Erityisesti katson rippikoulujen ja isoskoulutuksen perään. Olen mukana työalani viikkotoiminnassa ja leireillä. Keksin mielelläni myös uutta, eli laita vain viestiä jos sinulla on ideoita lapsille tai nuorille!

19.11.2022 alkaen nimikkeeni vaihtuu kasvatuksen pastoriksi, joten siitä eteenpäin olen myös mukana seurakuntalaisten elämässä kasteiden, vihkimisten ja siunaamisten myötä. Pappi on toki kohtaamisen ammattilainen, mutta voit hyvin tulla juttelemaan mieltäsi askarruttavista asioista jo ennen marraskuuta.

Vapaa-ajallani harrastan vielä jonkin verran luottamustehtäviä ja videopelit ovat olleet lähellä sydäntä koko elämäni. 

Toivon juuri sinulle hyvän Jumalan siunausta ja johdatusta elämän tiellä!


Jaana Pohja

Nuorisotyönohjaaja-lähetyssihteeri. Alakoululaistyö, kouluyhteistyö (alakoulut), partiotyö, isoskoulutus, rippikoulutyö ja lähetystyö.

Vastaan seurakunnan kouluikäisten toiminnasta (7-14 vuotiaat), kerhotoiminnasta, lastenleireistä, kouluyhteistyöstä (alakoulut) ja partiotyöstä. Lisäksi minua näkee vaihtelevasti nuorisotyössä.

Lähetystyössä vastaan seurakuntamme lähetyspiireistä, tiedotuksesta jne.

Minua voi lähestyä soittamalla, viesteillä, WhatsAppilla, sähköpostilla ja Snapchatin kautta jjaana85_ohjus.