PERHEKIRKOT ja PERHEMESSUT
Perhekirkot suunnitellaan ja valmistellaan erityisesti lapsiperheitä ajatellen. Sisältö ja pituus mitoitetaan sen mukaan. Perhekirkkoja ja -messuja on muutamia kertoja vuodessa.
Kasteen muistamisen sunnuntaina tammikuussa kutsutaan kaikki edellisen vuoden aikana kastetut lapset kirkkoon.
Kouluun lähtevien lasten siunaaminen on elokuussa vähän ennen koulujen alkamista. Ensimmäisen luokkansa aloittavat lapset siunataan alttarilla astumaan uuteen elämän vaiheeseen.
Päiväkerhon juhlat ovat osin kirkossa. Niihin voi tulla kuka tahansa,vaikka ei olisikaan päiväkerholainen. Samoin päivähoidon kirkkomatkat ovat kaikille avoimia.