Mänttä-Vilppulan seurakunnan uutisia

Uutislistaukseen

Koronatilannetiedote 12.11.2021

Koronatilannetiedote 12.11.2021

Tiedote julkaistu 10.11.21 Mänttä-Vilppulan kaupungin nettisivuilla ja on voimassa myös Mänttä-Vilppulan seurakunnassa.

Kirkkoherra Saila Munukka, 044 750 3601


Pirkanmaa on siirtynyt koronan leviämisvaiheeseen 10.11.2021

Koronatartuntojen määrä on kasvanut Pirkanmaan alueella, minkä vuoksi maakunta on siirtynyt koronan leviämisvaiheeseen. Myös Mänttä-Vilppulassa on edelleen koronatartunnan saaneita eristyksessä ja altistuneita karanteenissa.

Koronatilanteen paheneminen aiheuttaa uhan, että sairaalahoito kuormittuu ja kiireetöntä hoitoa joudutaan siirtämään. Muun muassa tämän vuoksi ja myös kaikkien turvallisuuden takia Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä valmistelee mahdollisia uusia rajoituksia ensi viikolla käyttöönotettaviksi. Ohjausryhmä antoi jo nyt ohjeet muun muassa maskien käyttöön ja rokottamattomien kokoontumisiin.

Vahva maskisuositus käytössä sekä ohjeistus rokottamattomille

Vahva maskisuositus otettiin taas käyttöön. Tämä tarkoittaa sitä, että maskia tulisi käyttää kaikissa kohtaamisissa, etenkin julkisissa sisätiloissa. Kun ihmisiä on paljon samassa tilassa, on koronalla otolliset olosuhteet levitä. Maskin käyttö suojaa tartunnan saamiselta ja sen levittämiseltä. 
 
Pandemiaohjausryhmä suositteli, että rokottamattomat henkilöt tai vain yhden rokotuksen saaneet henkilöt eivät osallistuisi korkean riskin tapahtumiin. Näitä ovat sisätiloissa järjestettävät
 
•    isot yleisötapahtumat ilman yksilöityä istumapaikkaa
•    anniskeluravintolat
•    kontaktilajit (ei koske lapsia ja nuoria) 
•    yhteislaulutilaisuudet.

Kaupungin linjaukset jatkuvat ennallaan 

Koska koronatilanne näyttää menevän huonompaan suuntaan, ei myöskään Mänttä-Vilppulassa voida alkaa vielä lieventää rajoituksia. Kaupungin voimassa olevat linjaukset pysyvät siis samoina. Kaupungin ohjeistukset koronatilanteeseen liittyen voi katsoa verkkosivuilta.

Ensi viikkoon mennessä odotetaan valtioneuvostolta päätöstä ravintolarajoituksiin ja Aluehallintovirastolta päätöstä muun muassa kokoontumisrajoituksiin. Kaupunki seuraa näitä päätöksiä ja tiedottaa, jos ne tuovat muutoksia linjauksiin muun muassa tapahtumanjärjestämisen tai tilojen käytön suhteen. 
 
Ei-kiireelliset yhteydenotot ja kysymykset 
voi jättää osoitteeseen: 

kaupunki@manttavilppula.fi. 
Kysymykset ohjataan hallintoylilääkärille 
ja kaupungin palvelualueille. 

Kiireelliset yhteydenotot ja kysymykset:

Tarja Marjamäki
hallintoylilääkäri
tarja.marjamaki@taidekaupunki.fi
044 728 8764

2021-11-12 10:13:00.0